Meillä on viime aikoina tehty monesti pannukakkua: sitä tavallista sokerilla maustettua, vähän ruokaisampaa porkkanaista ja tätä pinaattiversiota, jonka ohjeen olen ottanut talteen Onnelilta. Herra taaperoisemme on ollut kaksivuotiaan innolla touhussa mukana. On kaadettu yhdessä jauhoja ja maitoa desimitasta kulhoon, heiluteltu vispilää ja kurkittu uunin luukun takana, että joko-joko-joko se kohta olisi valmista. :D Pannarin rakenne ei itse asiassa ole parhaimmillaan heti uunista ottamisen jälkeen, joten herkku kannattaa tehdä hyvissä ajoin valmiiksi tekeytymään, muutama tunti ennen tarjoilua tai vaikka jo edeltävänä iltana.



Pinaattipannari

1 ps (150 g) pakastepinaattia
3 munaa
7 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1½ dl hiivaleipäjauhoja
1 tl suolaa
¼ dl juoksevaa margariinia

Sulata pinaatti pakkauksen ohjeen mukaan. Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki ja lisää maito. Sekoita kierrevispilällä joukkoon jauhot, suola ja juokseva rasva. Anna taikinan turvota puolisen tuntia ja sekoita sitten mukaan sulatettu pinaatti. Kaada taikina leivinpaperilla peitetylle syvälle uunipellille ja kypsennä 225-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Pannarin lisukkeiksi sopivat esimerkiksi puolukkahillo ja raejuusto.