Käsi ylös kaikki, jotka eivät selviydy reissusta Ruotsin-laivalla syömättä vähintään yhtä katkarapuleipää! Itsehän olen lievästi merenelävärajoitteinen (aiheesta lisää edellisen katkispostauksen yhteydessä), mutta kun perheen miesjäsen ja kissa niistä aina vain tykkäävät, niin taas tarttui pussillinen rapusia mukaan kauppareissulta. Tällä kertaa väsäsin tällaisen klassisen leivän, jossa ainekset ovat melko pitkälle samat kuin niissä laivojen vastaavissa. Merelliset versiot tosin voidellaan ymmärtääkseni ihan vain margariinilla, mutta minä kun tykkään tunkea tuota ruohosipulituorejuustoa joka paikkaan, niin tulihan sitä tietysti näihinkin. Alla vain luettelo tarvittavista aineksista; mitään en leipiä kasatessani tullut mitanneeksi, joten määrät voipi kukin kotikokki vetäistä omasta hatustaan, ihan fiilispohjalta. : )



Klassiset katkarapuleivät

katkarapuja (pakaste)
kovaksi keitettyjä munia
kurkkua
tomaatteja
isoja paahtoleipäviipaleita
ruohosipulituorejuustoa
majoneesia
salaatinlehtiä
mustapippuria
tuoretta tilliä
sitruunaa

Sulata katkaravut pakkauksen ohjeen mukaisesti ja valuta lävikössä ylimääräiset nesteet pois. Siivuta keitetyt ja jäähtyneet kananmunat, viipaloi kurkku ja tomaatit; meidän lähikaupassamme on nyt ollut älyttömän maukkaita pisaratomaatteja, joten itse käytin tällä kertaa niitä. Voitele leipäviipaleet tuorejuustolla ja levitä päälle majoneesia. Asettele leiville salaatinlehtiä ja niiden päälle haluamasi määrä kananmunaa, kurkkua ja tomaattia. Nostele kruunuksi reilu keko katkarapuja, rouhaise pinnalle mustapippuria myllystä ja koristele koko komeus muutamalla tillinoksalla. Tarjoa leivät sitruunanlohkon kanssa.

PS. Kokeilkaapa sanoa "katkispostauksen" useamman kerran peräkkäin mahdollisimman nopeasti. Tuntuu toimivan vähän samalla tavalla kuin mustan kissan paksut posket. : D