Pari kuukautta sitten bongasin Kliivialta vähän tavallisesta poikkeavan lihapullareseptin, jossa korppujauhot ja kananmuna oli korvattu kaurahiutaleilla ja tomaattimurskalla. Meidän perheessä on ainakin toistaiseksi vältytty allergioilta, mutta ihan silkasta uteliaisuudesta halusin silti tällaistakin ohjetta kokeilla. Oikein hyviä palleroita tuli, ja sittemmin meillä onkin jo useamman kerran tehty lihapyöryköitä tällä uudella tyylillä. : ) Alla olevassa reseptissä on pari pientä muutosta alkuperäiseen nähden, Kliivian versio löytyy täältä.
Lihapullien seuraksi vetäisin omasta kokinhatustani tuorejuustokastikkeen, jonka täytyy olla yksi maailman helpoimmista soosseista. Valmistamisessa ei kauan nokka tuhise, ja vaihtelua saa kätevästi valitsemalla jonkin toisen maustetun ruokakerman ja/tai tuorejuuston. Nopeaa ja maukasta arkiruokaa, suosittelen!
Munattomat lihapullat
1 dl kaurahiutaleita
2 dl yrttitomaattimurskaa
1 sipuli
tilkka öljyä
400 g nauta-sikajauhelihaa
1½ rkl jauhelihamaustetta
1 rkl yrttitarhan sekoitusta
1 tl paprikaa
1 tl valkosipuli-pippurisekoitusta
Mittaa kaurahiutaleet ja tomaattimurska kulhoon, sekoita ja jätä turpoamaan noin vartiksi. Hienonna sipuli ja kuullota pannulla öljytilkassa, anna jäähtyä. Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi massaksi ja pyörittele taikinasta lihapullia kostutetuin käsin. Kypsennä leivinpaperilla peitetyllä uunipellillä 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Tuorejuustokastike
2½ dl Valion kolmen sipulin ruokakermaa
200 g Philadelphia kevätsipuli & mustapippuri -tuorejuustoa
mustapippuria
yrttitarhan sekoitusta
Kuumenna ruokakerma kasarissa, lisää tuorejuusto ja hämmentele, kunnes juusto on sulanut. Mausta makusi mukaan esim. pippurilla ja yrteillä. Tarjoile kastike lihapullien ja perunoiden tai riisin kaverina.
Kommentit