Pari päivää sitten blogikierroksella iskin silmäni Vilijaanan tekemään kesäjälkkäriin ja päätin oitis, että samantyyppistä herkkua on ehdottomasti kokeiltava itsekin. Tänä iltana ryhdyin tuumasta toimeen ja nyt on sitten massu harvinaisen täynnä raparperikiisseliä. Oli kyllä namia, SLURPS! (Ruokalistalla piti olla tänään myös jauhelihasapuskaa, mutta sen tekeminen saa nyt jäädä huomiseen, kun jostain kumman syystä - öhöm - ei ole enää yhtään nälkä... : D)
Vinkkejä kiisselin tekemiseen napsin totuttuun tapaan vähän sieltä sun täältä. Kotimaisten Kasvisten sivuilta löytyi tuo kerrassaan oiva idea lisätä keitokseen banaania; enpä olisi kokeilematta arvannut, että sen maku sopii niin hyvin yhteen raparperin kanssa.
Raparperikiisseli
6 dl raparperipaloja
8 dl vettä
1 dl sokeria
4 rkl perunajauhoja (+ noin 1 dl vettä)
2 tl vaniljasokeria
½ tl kanelia
1 banaani
Huuhtele raparperinvarsi (/-varret) ja tarvittaessa kuori kevyesti. Leikkaa parin sentin paloiksi. Kiehauta kattilassa vesi ja sokeri. Lisää joukkoon raparperipalat ja keittele, kunnes ne pehmenevät ja hajoavat. Nosta kattila pois levyltä. Sekoita perunajauhot tilkkaan kylmää vettä ja liruta suurus kattilaan ohuena nauhana koko ajan hämmentäen. Siirrä kiisseli vielä hetkeksi takaisin levylle ja anna pulpahtaa, mutta älä enää keitä. Mausta vaniljasokerilla ja kanelilla; maista ja lisää oman maun mukaan sokeria, jos lopputulos vaikuttaa liian kirpsakalta.
Kaada kiisseli kulhoon jäähtymään ja ripottele pinnalle hieman sokeria. Sekoita paloiteltu banaani haalean kiisselin joukkoon ja tarjoa jälkkäri saman tien vaikkapa vaahdoksi vatkatun Flora Vanillan kera. Varo, ettei vie kieltä mennessään... : P
Kommentit