Kesämökille oli jostakin ilmaantunut kymmenisen vuotta vanhoja Kotiliesiä, joista löysin ilokseni monta kokeilemisen arvoista reseptiä. Toukokuun -96 lehdessä oli niin kaunis kuva valkosuklaakakusta, että sen tekemistä oli aivan pakko testata ensimmäisenä :-) Tässäpä ohje muille kiinnostuneille:
Pohja:
200 g Digestive-keksejä
80 g margariinia
Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit muruiksi ja sekoita joukkoon sulatettu margariini. Painele seos tasaisesti vuokaan kakun pohjaksi. Voit nostaa vuoan jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Täyte:
250 g valkosuklaata
3 munaa
300 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
6 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Erota kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita keltuaiset, tuorejuusto ja sokeri tasaiseksi massaksi ja lisää sitten niiden joukkoon jäähtynyt valkosuklaa. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen vähintään kymmenen minuutin ajaksi.
Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja mausta se vaniljasokerilla. Vatkaa myös valkuaiset vaahdoksi. Purista liivatelehdistä yksitellen vedet pois ja liuota ne noin puoleen desiin kiehuvan kuumaa vettä. Liruta liivateseos ohuena nauhana juusto-suklaaseokseen ja sekoita koko ajan voimakkaasti. Kääntele varovaisesti joukkoon kermavaahto ja lopuksi valkuaisvaahto. Kaada valmis täyte vuokaan keksimurupohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään noin viideksi tunniksi tai yön yli.
Pyöräytä veitsellä varovasti kakun reunojen ympäri ennen kuin irrotat vuoan. Koristele kakku vähän ennen tarjoilua.
Kakusta tuli melkoisen makeaa (yllätys, yllätys...), ja vieraat kehuivat makua ihanaksi. Maustamattoman tuorejuuston voisi mielestäni hyvin korvata vaniljanmakuisella ja sokerin määrää voisi ehkä hieman pienentää.
Kommentit