lauantai, 31. maaliskuu 2012
Täytetyt kananmunat ovat oiva alkuruoka pääsiäisaterialle, ja ne sopivat loistavasti myös osaksi buttetpöydän tarjoiluja vaikkapa tulevissa kevään juhlissa. Alla oleva resepti on peräisin eräältä työväenopiston kokkauskurssilta, jolle tieni vei joskus vuosia sitten. Lisäopetus ruoanlaitossa ei kyllä olisi pahitteeksi - vaikka oppiihan sitä tietysti itsekseen kokeilemallakin (eli kantapään kautta...) ja ehkä jotakin myös eri maiden MasterChefejä sun muita alan ohjelmia telkkarista toljottaessa. : D Tällaisissa munanpuolikkaissa ei onneksi ole juurikaan epäonnistumisen vaaraa, helppoja mutta ah niin herkullisia! Täytteitäkin on helppo varioida omien makumieltymysten mukaan, tosin itse olen jämähtänyt tähän yhteen varsin hyväksi havaittuun versioon. : ) Suosittelen!
Täytetyt munanpuolikkaat
6 munaa
nippu ruohosipulia
2 rkl mangochutneyta
3 rkl ranskankermaa tai smetanaa
½ rkl currya
pari tippaa tabascoa
ripaus suolaa
Keitä kananmunat koviksi. Kuori jäähtyneet munat, halkaise pitkittäin ja erota niistä keltuaiset pieneen kulhoon. Hienonna ruohosipuli (säästä muutama varsi koristelua varten) ja mangochutneyn mahdolliset sattumat. Mittaa ranskankerma/smetana, mangochutney ja mausteet keltuaisten joukkoon ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Kääntele lopuksi joukkoon ruohosipulisilppu. Lusikoi täyte munanpuolikkaiden päälle ja leikkaa koristeeksi pätkiä ruohosipulista.
Kommentit