Svenskin Ulla on taas ahkeroinut valmiiksi uuden kirjan, Suloiset suolaiset. Minä en ole vielä saanut tuota ihanuutta keittokirjakokoelmani jatkoksi vaan ehkäpä vielä joku kaunis päivä; kenties muistan itseäni kovalla paketilla parin kuukauden kuluttua, kun tulee taas yksi vuosi lisää ikää mittariin. ; ) Mutta onneksi Kakkukioskin Krisse oli kokeillut opuksesta löytämäänsä muffiniohjetta ja laittanut reseptin blogiinsa, niin sain minäkin vähän esimakua kirjasta. Hyvältä maistui! : D Näitä herkkuja kannattaa kyllä kokeilla, jos vain yhtään pestosta tykkää. Hellapoliisilla näyttää muuten olevan meneillään pestoaiheinen teemaviikko, käykäähän sielläkin kurkkaamassa!



Pestomuffinit (n. 16 kpl)

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
(½ tl suolaa)
75 g voita
2 munaa
200 g turkkilaista jugurttia
½ dl maitoa
1 dl juustoraastetta
1 dl vihreää pestoa

Yhdistä jauhojen joukkoon leivinjauhe ja halutessasi ripaus suolaa; itse jätän ensi kerralla suolan pois, nyt muffineista tuli jo melkein liian suolaisia omaan makuuni. Sekoita keskenään sulatettu voi, kananmunat, jugurtti ja maito. Yhdistä sitten nämä kaksi seosta ja hämmennä varovasti sekaisin. Kääntele lopuksi joukkoon juustoraaste.

Täytä muffinipellin koloset paperisilla vuoilla ja jaa taikina niihin taikka suoraan voidellun pellin syvennyksiin. Minulla on tapana käyttää yleensä paperivuokia, kuten kuvasta taas näkyy, mutta monesti suolaiset muffinit jäävät paperiin ärsyttävästi kiinni - ja niin tekivät myös nämä pestoiset yksilöt. Eli seuraavaksi ehkä kokeilen kerrankin eri tavalla... : ) Paina öljytyllä sormella muffineihin keskelle kuopat ja lisää niihin teelusikallinen pestoa. Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.