Jos on hirmuisen rankka työpäivä takana ja muutenkin vähän plääh-olo, niin silloin saa toki piristää itseään herkuilla, eiköstä vain saakin? ;-) Köyhät ritarit ovat aina ah niin hyviä ja valmistuvat käden käänteessä - kumma, ettei niitä kuitenkaan tule tehtyä järin usein.

Nämä herkut taitavat olla sen verran peruskauraa, että aloittelevatkaan kokkaajat eivät kaivanne kovin kummoisia ohjeistuksia, mutta alla nyt kumminkin jonkinmoinen resepti ihan vain varmuuden vuoksi. Meillä ritarit on aina tehty ranskanleivästä eikä pullasta ja köyhiä ovat olleet; toiset puhuvat rikkaista ritareista, mutta mahdetaanko ne tehdä jotenkin eri tavalla kuin nämä köyhälistön edustajat..?

1794508.jpg

Köyhät ritarit

8 viipaletta ranskanleipää
1 muna
2 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
(ripaus suolaa)

Vatkaa kananmunan rakenne rikki laakeassa astiassa ja sekoita joukkoon maito ja mausteet. Kasta leipäviipaleet munamaitoon ja paista ne sitten pannulla rasvassa molemmin puolin siten, että pinta saa hieman väriä. Tarjoile lämpiminä mansikkasoseen ja vaniljaisen kermavaahdon kanssa.