sunnuntai, 22. huhtikuu 2012
Primadonnan hevonen ja muita ihanuuksia
Esittelenpä nyt samaan syssyyn pari muutakin Muumi-hankintaa tältä vuodelta, kun en ole aiemmin tullut näitä blogiin laittaneeksi. Hurraa!-muki on suunniteltu Helsingin designpääkaupunkivuoden kunniaksi ja se on tuotannossa vain kuluvan vuoden ajan. Näitä juhlatuotteita ei ihan joka marketin hyllyiltä löydy vaan myyntiä hoitavat Iittalan omien pisteiden lisäksi viralliset WDC-yhteistyökumppanit (Stocka, HOK-Elanto, Blue1 ja Viking Line). Muumilaakson väki karkeloimassa metsän puiden alla, oih miten söpöä!
Ja sitten vielä Mymmelin äiti lapsikatraansa kanssa. Varsin mainio tapaus tämäkin, eikö totta? Jää nähtäväksi, millainen marja- ja sienisato tänä vuonna saadaan, mutta ainakin mukisato vaikuttaa todella todella hyvältä! : D Donitsipellin arvontaan osallistunut Ninni ehdotti, että voisin joskus esitellä Muumi-kokoelmiani kuvapostauksen muodossa. Vajaat neljä vuotta sitten nappasin siihen mennessä kertyneistä aarteista ryhmäkuvan, mutta onhan noita mukeja "jokunen" tullut lisää sen jälkeen... Sujautan siis idean korvan taakse hautumaan ja palaan muumimaisiin asioihin taas joskus tuonnempana. Sitä ennen on kuitenkin luvassa vappuherkkuja - ja sen edellä mainitun arvonnan voittajakin ratkeaa piakkoin! Elämme jännittäviä aikoja. : )
Kommentit