sunnuntai, 18. marraskuu 2012
Suklaa-mansikkakakku
Pohja:
150 g suklaacookies-keksejä
50 g voita
½ dl hasselpähkinärouhetta
Hienonna suklaakeksit esim. monitoimikoneessa ja sekoita murusten joukkoon sulatettu voi ja pähkinärouhe. Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija noin 22 cm) pohja leivinpaperilla ja levitä keksiseos sen päälle tasaiseksi kerrokseksi kevyesti taputellen.
Täyte:
3 liivatelehteä
100 g taloussuklaata
2½ dl vaahtoutuvaa suklaakermaa (Valio)
400 g vaniljarahkaa
1 rkl sokeria
tilkka vettä (1-2 rkl)
2 dl eli n. 150 g tuoreita mansikoita kuutioina
Laita liivatelehdet pehmiämään runsaaseen kylmään veteen. Paloittele taloussuklaa ja sulata varovasti esim. mikrossa, jätä hetkeksi jäähtymään. Vatkaa suklaakerma vaahdoksi. Sekoita sähkövatkaimella vaniljarahkan joukkoon suklaasukla ja sokeri. Purista liivatelehdistä liika vesi pois ja sulata ne tilkkaan kuumaa vettä. Liruta hieman jäähtynyt liivateliemi ohuena nauhana rahkaseokseen, sekoita huolellisesti koko ajan. Kääntele lopuksi joukkoon kermavaahto.
Levitä kuutioidut mansikat kakkupohjalle ja kaada täyte niiden päälle, jätä pinta pehmeän aaltoilevaksi. Nosta kakku jääkaappiin ja anna sen hyytyä yön yli tai vähintään nelisen tuntia. Koristele ennen tarjoilua haluamallasi tavalla.
Kommentit