Popsi popsi porkkanaa, hampaita se vahvistaa... Mahtaneekohan tuo päteä myös raastettuihin ja kakkutaikinaan kätkettyihin juureksiin (ehkä ei?), mutta ainakin porkkanakakun syömisellä on selkeä mielialaa kohottava vaikutus. Lisäksi sen valmistaminen käy urheilusta: käsilihakseni anelivat armoa jo kauan ennen kuin olin saanut raastetuksi taikinaan tarvittavat neljä ja puoli desiä porkkanaa... Nyt siis kaikki joukolla leipomaan, huvin ja urheilun vuoksi ja kansanterveyden edistämiseksi! : D
Tämä herkku on tehty samalla ohjeella kuin taannoiset porkkanamuffinit, ja ihan hyvin tuntui taikina taipuvan myös kakun muotoon. Kuorrutteeseen testasin tällä kertaa sitruunanmakuista rahkaa, kun sitä sattui jääkaapissa olemaan, mutta tavallinen maitorahkakin käy tähän vallan mainiosti. Kakkupohjan voi leipoa jääkaappiin odottamaan jo päivän tai pari ennen tarjoilua, tämä ihanuus vain paranee vähän vanhetessaan (ihan niin kuin naisetkin, terv. nimim. Synttäripäivä lähestyy uhkaavasti ; )!
Pähkinäinen porkkanakakku:
4½ dl porkkanaraastetta
3 munaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1½ tl kanelia
2 tl inkivääriä
80 g hasselpähkinärouhetta
1½ dl rypsiöljyä
Kuori ja raasta porkkanat. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot, leivinjauhe, mausteet ja pähkinärouhe keskenään ja lisää seos vaahdon joukkoon. Lisää lopuksi vielä öljy ja porkkanaraaste ja sekoita sen verran, että taikinasta tulee tasaista. Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24-26 cm) pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 175-asteisen uunin alatasolla noin 40 minuuttia.
Kuorrute:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g sitruunarahkaa (Valio)
½ dl (tai oman maun mukaan) tomusokeria
2 rkl sitruunan mehua
Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi kuorrutteeksi. Levitä jäähtyneen kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla, esim. pähkinärouhe, tuoreet mansikat tai marsipaaniporkkanat käyvät hyvin kakkua kaunistamaan.
Kommentit