Nykyisen kotini pihalla kasvaa pari punaherukkapensasta ja sen kyllä huomaa blogistakin: olen viime aikoina tehnyt viinimarjoista muffineita, vaniljaista piirasta ja puuroa ja nyt sitten vielä jälkiruokaa. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että tämän jälkeen siirryn taas muiden raaka-aineiden pariin ja jätän herukkaiset reseptit kotvaksi rauhaan... : ) Vanha tuttu kauraomenapaistos maistuu tietysti aina yhtä ihanalta, mutta välillä on kiva kokeilla vähän erilaisia reseptejä. Tämän jälkkäripaistoksen ohje on kotoisin Suomenlahden eteläpuolelta ja tuli vastaani Maasikas-blogissa, sinnepä siis aitäh eli kiitokset!
Muruseos:
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja (vähempikin varmaan riittäisi)
1 dl mantelilastuja
100 gr voita
Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Leikkaa voi palasiksi, lisää kulhoon ja nypi ainekset sormin murumaiseksi seokseksi.
Marjaseos:
5 dl punaherukoita
1 tl perunajauhoja
1 tl kanelia
2 rkl sokeria
Kääntele perunajauhot herukoiden joukkoon, mausta kanelilla ja sokerilla. Laita marjaseos vuokaan ja levitä päälle muruseos. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia ja tarjoile vaniljajäätelön tai vaikkapa vaahtoutuvan vaniljakastikkeen kera.
Kommentit