Pikkuiset pizzat eli pizzetat ovat mainio tarjottava illanistujaisiin. Tällä kertaa kokeilin tätä yksinkertaista perusreseptiä, jonka löysin juomapulju Hartwallin sivuilta, mutta ohjetta on toki helppo muokata vaikka mihin suuntaan. Lisää makua saa vaihtamalla tavallisen tomaattimurskan yrteillä tai valkosipulilla maustettuun, ja pizzettojen päälle voi tomaattikastikkeen ja mozzarellan lisäksi nakata omista makumieltymyksistä riippuen sipulia, tuoretta tomaattia, herkkusieniä, homejuustoa, kinkkusuikaleita...

1865319.jpg

Pohja:

1 1/4 dl vettä
1/3 pkt hiivaa
½ tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
n. 3 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää muut ainekset. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaulitse ohuehkoksi levyksi. Ota levystä pyöreällä muotilla pieniä pizzapohjia ja nosta ne leivinpaperilla peitetylle uunipellille.

Täyte:

1 dl tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
basilikaa
oreganoa
mustapippuria
suolaa
100 g mozzarellaa
100 g emmentalraastetta

Sekoita tomaattimurska, -pyre ja mausteet tasaiseksi kastikkeeksi ja levitä pizzapohjille melkein reunoja myöten. Asettele kastikkeen päälle ohueksi leikatut mozzarellaviipaleet ja ripottele päällimmäiseksi emmentalraaste. Paista pizzettoja 225-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia ja tarjoile ne vaikkapa rucolasalaatin kera.