Kesälaitumilla kirmailu on nyt sitten osaltani ohi, höh. Palasin kuluvan viikon maanantaina lomilta töihin, ja olo on sen jälkeen ollut koko ajan niin univelkainen, että en ole pahemmin jaksanut kokkailla enkä bloggailla. Vaan nyt on jälleen päivityksiä luvassa, koska viikonlopun kunniaksi aion hieman touhuilla keittiössä ja ensi viikolla juhlistanemme avokkini syntymäpäivää kakkua popsien :-)

Tänään tein hapanimeläkastiketta ohjeella, jonka nappasin kauppareissulla mukaani marketin telineestä. Kastiketta tuli tuolla alla olevalla reseptillä melkoisen niukasti, joten ensi kerralla taidan valmistaa suosiolla kaksinkertaisen annoksen... Wokkia varten sain vihdoin ja viimein hommattua purkillisen vesikastanjoita (nam!), joita olin jo monesti katsellut kaupassa sillä silmällä.

815127.jpg

Hapanimeläkastike:

1 dl ananaslientä
1 rkl sitruunamehua
½ rkl Maizenaa
2 rkl soijakastiketta
2 rkl ketsuppia
1 rkl juoksevaa hunajaa

Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.

Possuwokki:

n. 350 g marinoimattomia porsaanpaistisuikaleita
1 tl inkivääriä
1 pss (500g) wokkivihanneksia
1 prk ananaspaloja
1 prk vesikastanjaa

Ruskista ensin lihasuikaleet pannulla, hauduttele lähes kypsiksi ja mausta inkiväärillä. Wokkaa pakastevihanneksia jonkin aikaa ja lisää sitten niiden joukkoon possu, ananaspalat ja vesikastanjat. Hauduta miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia ja kaada lopuksi ruoan sekaan hapanimeläkastike ohuena nauhana. Anna wokin kiehua pari minuuttia ja tarjoile heti esim. riisin kanssa.