Täytettyjen paprikoiden perään olin haikaillut jo jonkin aikaa; ne ovat niiiiin suurta herkkua enkä ollut päässyt maistelemaan niitä pieneen ikuisuuteen. Nyt viikonloppuna tarjoutui oiva tilaisuus tarttua paprikatuumasta toimeen, kun noita punaisia ihanuuksia myytiin lähikaupassa (kerrankin kohtuulliseen) euron kilohintaan. Useimmiten olen tullut popsineeksi jauhelihaa sisältäviä yksilöitä, mutta tällä kerralla päädyin säveltämään kasvissyöjillekin sopivan täytteen. Ei pitäisi itseään kehua, mutta minä ainakin tykkäsin näistä kovasti :-)
Täytetyt paprikat
8 paprikaa
---
2 dl couscousia
2 dl vettä
ripaus suolaa
1 rkl öljyä
2 rkl voita
---
1 sipuli
1 tomaatti
1 prk (2½ dl) Crème Bonjour Cuisine valkosipuli & yrtit -fraichea
emmentalraastetta
Valmista couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna sipuli ja kuullota sitä pannulla jonkin aikaa. Leikkaa tomaatti pieniksi kuutioiksi. Sekoita kulhossa keskenään valmis couscous, sipuli, tomaattikuutiot ja ruoanlaittofraiche.
Huuhtele paprikat, leikkaa niistä hatut pois ja poista siemenkodat. Asettele paprikat uunivuokaan ja lusikoi täyte niiden sisään. Ripottele päällimmäiseksi hieman juustoraastetta. Kypsennä paprikoita 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.
Kommentit