Alkuviikon kauppareissulla löysin maitohyllystä tosi kivan uutuustuotteen, Valion ananas-kookosjugurtin. Oi sitä ilon päivää! Ladoin ostoskoriin saman tien useamman purkin, vannoutunut kookosfani kun olen, ja sitten kipin kapin kotiin maistelemaan. Oikein hyvää oli, slurps! Kovasti siis toivon, että uusi maku löytyisi valikoimista jatkossakin eikä jäisi vain kausituotteeksi.

Siinä maistellessa muistui mieleen, että minulla on yhä edelleen testaamatta Kyökkipiika Katin suosittu jugurttikakkuohje. Resepti ehti roikkua kokeilulistallani nolostuttavat pari vuotta, mutta nytpä voin vihdoin ja viimein ruksia sen yli, jihuu! Kuivakakkuja tulee muutoinkin jostain syystä leivottua todella harvoin, vaikka kyllähän niitäkin kahvin kanssa ihan mielikseen puputtaa. Tätä Kyökkiksen mainiota ohjetta käytän taatusti myös jatkossa, resepti on ihan superhelppo! Mitähän jugurttimakua sitä ensi kerralla kokeilisi..? : )

Ananas-kookoskakku

5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl ananas-kookosjugurttia
2 munaa
200 g sulaa margariinia

Sekoita kaikki ainekset keskenään; ei siis tarvitse vatkata, itse sekoittelin ihan vain ruokalusikalla. : ) Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Mikäli käytät silikonista vuokaa, anna kakun jäähtyä kokonaan ennen vuoan irrottamista. Tämä kahvikakku on tiivis ja kostea ja maistuu parhaalta jääkaappikylmänä, jos sitä viilentymistä vain malttaa odotella... ; )