Tallustelin eilen kaupassa irtokarkkilaatikoiden ohi ja huomasin, että tarjolla oli tosi tuoreen näköisiä Susu-paloja. Eihän niitä voinut sinne yksin jättää, pieniä poloisia, etenkään kun mieleen muistui tämä Hellapoliisin kehittelemä vaniljainen piirakka. Monelle teistä tämä ohje on varmasti jo vanha tuttavuus, mutta laitetaanpa nyt resepti tänne muillekin vinkiksi. Susu-piirakka on herrrkkua, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla!
Pohja:
150 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri, vatkaa sitten muna sekaan. Lisää keskenään yhdistetyt jauhot ja leivinjauhe. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Täyte:
1 dl vaniljakreemijauhetta
3 dl maitoa
200 g vaniljatuorejuustoa
2 munaa
3 tl vaniljasokeria
10 kpl (tai enemmän) Susu-suklaapaloja
Sekoita vaniljakreemijauhe maidon joukkoon ja vatkaa seosta suurella nopeudella pari minuuttia, anna saeta hetken aikaa. Lisää kreemin sekaan tuorejuusto, kananmunat ja vaniljasokeri ja sekoita huolellisesti, kunnes seos on tasaista. Leikkaa Susu-palat kahteen tai kolmeen osaan ja asettele piirakkapohjalle. Kaada vaniljatäyte suklaapalasten päälle.
Paista piirakkaa puolisen tuntia 200 asteessa uunin alimmalla tasolla. Anna piirakan jäähtyä ja siirrä se sitten jääkaappiin; herkuttelu kannattaa aloittaa vasta seuraavana päivänä, jotta täyte ehtii hyytyä kunnolla.
Kommentit