perjantai, 27. huhtikuu 2012
Namimunkit
Namimunkit (24 kpl):
2 munaa
½ dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
½ dl juoksevaa margariinia
200 g sitruunarahkaa (Valio)
Keittämiseen:
noin 1 l rypsiöljyä (määrä riippuu kattilan koosta)
Pinnalle:
hienoa sokeria
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita juokseva rasva sitruunarahkan joukkoon. Lisää kumpikin seos muna-sokerivaahtoon, sekoita taikina tasaiseksi ja jätä turpoamaan noin vartiksi.
Jaa taikina kolmeen osaan ja kukin niistä vielä kahdeksaan osaan. Pyörittele osaset pieniksi pulliksi, jauhota käsiä tarvittaessa. Kuumenna öljy padassa tai paksupohjaisessa kattilassa. Öljy on sopivan kuumaa eli 170-180-asteista, kun vaalea leipäpala ruskistuu siinä kauniisti suunnilleen minuutissa. Itselläni ei sattunut olemaan leipää kaapissa laisinkaan, joten yksi palleropolo sai toimia koekaniinina. Vähän pääsi testikappale kärähtämään eli kyllä kannatti ensin kokeilla yhdellä. : ) Varo siis kuumentamasta öljyä liikaa, koska tällöin munkit helposti palavat pinnalta ja jäävät sisältä raaoiksi.
Kypsennä öljyssä muutama munkki kerrallaan ja tarpeen mukaan käännä niitä paiston puolivälissä; suurin osa palleroista näytti kyllä kääntyilevän kattilassa itsestään. Nosta kypsät munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan ja sokeroi ne lämpiminä. Herkuttele siman tai vaikkapa hujauksessa valmistuvan simajuoman kanssa.
Kommentit