sunnuntai, 5. elokuu 2012
Pätkis-mutakakku
Pätkis-mutakakku
200 g voita
140 g Pätkiksiä (= 1 Pätkis Mini Bites -pussi)
65 g tummaa suklaata
4 munaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija noin 24 cm) pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Sulata varoen voi, Pätkikset ja paloiteltu tumma suklaa, esim. miedolla lämmöllä mikrossa. Halutessasi voit säästää muutaman Pätkis-palasen tuonnemmaksi kakun koristelua varten. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon hieman jäähtynyt voi-suklaasula sekä keskenään yhdistetyt jauhot ja leivinjauhe. Kääntele taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan. Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 20 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja nosta sitten vuokineen päivineen jääkaappiin tekeytymään; mutakakut kannattaa aina valmistaa jo tarjoilua edeltävänä päivänä. Koristeluun käytin tällä kertaa kermavaahtoa (2 dl vispikermaa + vaniljasokeria), tuoreita vadelmia, mintun lehtiä ja Pätkiksiä. Samalla kaavalla on tullut kaunistettua jo kakku jos toinenkin, mutta mitäpä sitä hyväksi havaittua turhaan muuttamaan. : D
Kommentit