Taas oli blogissa hiljaista parin viikon ajan, voi pahkeinen sentään. Ensin loukkasin koipeni ja konkkasin vähän aikaa kyynärsauvojen tukemana ja sen jälkeen viiletin viikon verran Pohjois-Pohjanmaalla kesälomailemassa. Vaan nyt sitä ollaan jälleen jotakuinkin terveiden kirjoissa ja kotosalla, joten päivityksiä on luvassa. : ) Ensimmäiseksi tarjolla mehevää kasvispiirakkaa, jonka ohjeen nappasin talteen Pirkan reseptiarkistosta.

1245010385_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pohja:

2 dl vehnäjauhoja
1 pss (105 g) perunasosejauhetta
1 dl neljän viljan hiutaleita
2 tl leivinjauhetta
150 g margariinia
1 dl emmental-mozzarellaraastetta
½ dl vettä

Yhdistä kuivat aineet keskenään. Nypi sekaan kylmä paloiteltu margariini, niin että muodostuu ryynimäinen seos. Lisää juustoraaste ja sekoita lopuksi nopeasti joukkoon kylmä vesi.

Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka kylmään siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Täyte:

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 (n. 300 g) kesäkurpitsa
2 (n. 150 g) porkkanaa
1 rkl öljyä
100 g Viola Mustapekka -juustoa
½ tl suolaa
3 munaa
2 dl ruokakermaa

Hienonna sipulit ja valkosipulit. Raasta kesäkurpitsa ja kuoritut porkkanat karkeaksi raasteeksi. Kuumenna öljy paistokasarissa ja kypsennä vihanneksia, kunnes niistä irtoava neste on lähes haihtunut. Lisää joukkoon paloiteltu Mustapekka ja mausta ripauksella suolaa.

Sekoita kananmunat ja kerma keskenään. Yhdistä seos hieman jäähtyneiden kasvisten kanssa ja kaada täyte vuokaan. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 25 minuuttia ja tarjoa haaleana.