Hipitihei, pitkästä aikaa ehdin taas hyörimään keittiössä ja bloggailemaan. Melkein alkoi jo tulla vieroitusoireita... :-) Osa ajasta on tuhrautunut kaikenlaiseen mälsään (kuten töihin ja sairasteluun), mutta tulin minä tuossa kuunvaihteessa myös pyörähtäneeksi maailmalla makumatkailemassa; siitä lisää hieman myöhemmin.

Näin syksyllä ilmojen viilettyä alkaa höyryävän kuuma keitto tuntua entistä varteenotettavammalta ruokavaihtoehdolta. Tänään päätin vetää kokeiltavien reseptien listalta yli tämän juustoisen omenakeiton ohjeen, jonka olen napannut talteen Valion nettikeittokirjasta. Omena suolaisen keiton aineksena kuulosti korvaani jokseenkin kiehtovalta ajatukselta ja kyllähän tätä kannatti testata, sopasta tuli oikein maukasta. :-)

1976206.jpg

Juustoinen omenakeitto

1 iso sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1 keltainen paprika
3 omenaa (noin ½ kg)
2 rkl rasvaa
2 tl currya
7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
3 rkl vehnäjauhoja + 1 dl vettä
2½ dl Valion 3 juustoa -ruokakermaa
mustapippuria
(persiljaa)

Hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet, leikkaa paprika ja omenat kuutioiksi. Kuumenna rasva kattilassa ja kuullota siinä curry sekä kasvikset. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio, anna kiehua 10-15 minuuttia.

Sekoita vehnäjauhot desiin kylmää vettä ja liruttele seos keiton joukkoon. Lisää ruokakerma ja keitä hämmennellen pari minuuttia. Soseuta keitto sauvasekoittimella, mausta pippurilla ja tarkista maku. Halutessasi voit ripotella keittoannosten päälle hienonnettua persiljaa.