Maanantai on kerrassaan mainio päivä herkutella, tai siis maanantaiKIN. : ) Tänään pisteltiin poskeen viimeiset rippeet viikonloppuna pyöräyttämästäni kauraomenapaistoksesta. Tämä klassikkojälkkäri oli niin helppo tehdä ja niin namia, että enpä kyllä yhtään tajua, miksi en ollut ikinä aiemmin tullut kokeilleeksi. Reseptin nappasin kaurahiutalepurkin kyljestä.

Tässäpä omput kanelihunnun alla - voitteko kuvitella, miten huumaava tuoksu levisi keittiöön jo tässä vaiheessa? Rupesi jotenkin tekemään mieli riisipuuroa, ihmeellistä... ; )

Kauraomenapaistos

5 omenaa
1 tl kanelia
100 g voita tai margariinia
1 dl fariinisokeria
3 dl kaurahiutaleita
½ dl vehnäjauhoja

Kuori omenat, leikkaa ne lohkoiksi ja levitä voideltuun uunivuokaan. Ripottele pinnalle kanelia. Sulata rasva ja sekoita sen joukkoon muut ohjeen ainekset, levitä seos omenalohkojen päälle. Kypsennä paistosta uunin alatasolla 200 asteessa noin puoli tuntia ja tarjoile lämpimänä.

Ja tältä se sitten näytti uunittamisen jälkeen; valmiista yksittäisestä annoksesta en enää ehtinytkään napata kuvaa, kun tuli hieman kiire herkuttelemaan... : D Paistoksen kanssa oli tällä kertaa tarjolla GB:n omena-kanelijäätelöä - ihanan pehmoista jätskiä muuten, kannattaa maistaa!