Aiemmin olen aina valmistanut munakkaat perinteiseen tapaan pannulla paistaen, mutta Ekun blogissa törmäsin vastikään mainioon uuteen ideaan, jota piti tietysti päästä itsekin heti testaamaan. Eilisen lounasomelettini tein siis piirakkavuokaan ja kypsensin uunin lämmössä, todella kätevää! Hyvin näytti munakas onnistuvan tälläkin konstilla ja myös maku oli kerrassaan mainio, vaikka itse sanonkin... : P Tällainen ruoka on siitäkin kiva, että mukaan voi oman makunsa mukaan heitellä kaikenlaista, mitä jääkaapin kätköistä milloinkin sattuu löytymään. Minä päädyin tällä kertaa kokeilemaan ihanaista feta-kasvisversiota, nam!

Uunimunakas

1 punasipuli
½ paprika
10 miniluumutomaattia
100 g fetajuustoa
6 munaa
½ dl vettä
suolaa
mustapippuria
basilikaa tai jotakin muuta yrttimaustetta

Hienonna punasipuli, leikkaa paprika palasiksi ja miniluumutomaatit neljään osaan. Levitä kasvikset ja fetakuutiot voidellun piirakkavuoan pohjalle. Riko kananmunien rakenne kulhossa ja sekoita joukkoon vesi ja mausteet. Kaada munakasmassa vuokaan feta-kasvisseoksen päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.