Uusi vuosi ja kovasti muuttunut Vuodatus, mutta Canelialla ainakin osittain vanhat kujeet: suklaata (nam!) tai kookosta (slurps!) tai molempia (mmmm...) sisältävien herkkujen ohjeita on siis luvassa myös jatkossa. Alla oleva brownies-resepti on peräisin tammikuun Yhteishyvän ruokalehdykästä. Sen verran makoisilta nuo suklaiset palat maistuivat kahvin kanssa, että en millään voi olla suosittelematta. :-)

Meni muuten Vuodatuksen uudistumisen jälkeen pari iltaa ja hermot ennen kuin vihdoin kolmannella kokeilemallani selaimella sain lisättyä kuvan blogiin. Syvä huokaus. Mutta toivottavasti nyt ovat pahimmat ongelmat sillä rintamalla ohi, niin pääsee taas päivittämään blogia ilman pelkoa harmaista hiuksista...



Papaija-kookosbrownies

200 g taloussuklaata
1 prk (420 g) papaijaa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kookoshiutaleita
4 valkuaista
1 dl ruokosokeria

Sulata suklaa varovasti, esimerkiksi miedolla lämmöllä mikrossa. Jätä jäähtymään siksi aikaa, kun teet taikinan muuten valmiiksi. Valuta papaijapaloista liemi pois ja hurauta ne sauvasekoittimella soseeksi. Yhdistä papaijasose, vehnäjauhot, kookoshiutaleet, valkuaiset ja sokeri keskenään ja vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi. Sekoita joukkoon sula suklaa ja kaada sitten taikina suorakaiteen muotoiseen, leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan.

Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. Nosta jäähtynyt brownies-levy leivinpaperin avulla pois vuoasta ja leikkaa neliöiksi.