Tällainen rieskoista kasattu voileipäkakku valmistuu yhdessä hujauksessa - esimerkiksi sillä välin, kun kaakun tilaaja on päivänokosilla (terkkuja vain pohjoiseen! : ). Kovin kummoisia kokkaustaitojakaan puuhassa ei tarvita, joten tästä oli meikäläisen hyvä jatkaa voikkaritreenejä luvattoman pitkäksi venyneen tauon jälkeen. Jatkossa voileipäkakkuja ilmestyy blogiin toivon mukaan hieman aiempaa tiheämpään tahtiin...
Kuvan yksilö on tehty samaan tapaan kuin blogista jo löytyvä rieskakakku, joten teko-ohjetta voi käydä kurkkimassa sieltä parin vuoden takaisesta postauksesta. Tällä kertaa vain käytin kinkkutäytteeseen ruohosipulituorejuuston sijasta tomaatti-basilika-tuorejuustoa ja pilkoin joukkoon vielä hieman tomaattia. Munatäytteen höysteeksi silppusin tuoretta basilikaa. Maustamisessa tuli noudatettua "mitä kaapeista sattuu löytymään" -politiikkaa, joten tähän kakkuun taisi päätyä myös osittain eri mausteita kuin siihen edelliseen. : )
Rieskatorni on periaatteessa valmis popsittavaksi heti kokoamisen jälkeen, mutta hieman helpompi sitä on kyllä leikata, jos antaa herkun tekeytyä jääkaapissa joitakin tunteja tai vaikka yön yli. Kuvassa komeilevan kakun koristeeksi nakkelin pilkottua kurkkua, keltaista paprikaa, miniluumutomaatteja, basilikan lehtiä ja Arlan Feta Snack -kuutioita.
Kommentit