Ihanaa naistenpäivän iltaa kaikille! Mikään ei tietenkään voita lahjaksi saatuja tuoksuvaisia ruusuja tai värikkäitä tulppaaneja, mutta eivät nämä herkulliset pikkusuolaiskukkaset kovin kauas taakse jää. Aikamoinen näpertäminen näissä kieltämättä oli, mutta lopputulos oli kyllä vaivan väärtti: ainakin omasta mielestäni kukkatortuista tuli aika sievän näköisiä eli olisin kyllä vieraillekin kehdannut tarjota, jos olisi sattunut semmoisia ovesta paukahtamaan. : )
Kinkkukukkaset (10 kpl)
1 pkt (500 g) torttutaikinalevyjä
100 g kantarellituorejuustoa
½ paprika
5 siivua pippurista kinkkuleikettä
kananmunaa voiteluun
Levitä jäiset taikinalevyt leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja jätä sulamaan. Valmista sillä välin täyte: notkista tuorejuusto ja sekoita sen joukkoon pieniksi kuutioiksi leikattu paprika ja kinkkusuikaleet.
Puolita taikinalevyt terävällä veitsellä kahdeksi neliöksi. Leikkaa neliöiden kulmiin L:n muotoiset viillot ja nosta kulmat keskelle neliötä kukan terälehdiksi. (Kuvallinen taitteluohje löytyy esimerkiksi Myllyn Parhaan sivuilta.) Voitele leivonnaiset kananmunalla ja lusikoi sitten täytettä kunkin kukkasen keskelle. Paista torttuja uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10 minuuttia.
Vink-vink: jos kinkkutäytettä jää yli, voit herkutella loput esimerkiksi paahdetun ruisleivän päällä. Hyvää kuin mikä!
Kommentit