Alun perin piti leipomani kakkua, mutta kaupassa ei ollutkaan saatavilla kaikkia aineksia, joita olisin tarvinnut. Plaah. Täytyi siis ottaa käyttöön suunnitelma B ja kaivaa muffinssivehkeet esiin kaapin kätköistä. Tätä Sekasopan Marien reseptiä olinkin kyllä ehtinyt katsella jo melkoisen pitkään sillä silmällä, joten toisaalta ihan kiva, että se pääsi nyt vihdoin testaukseen. :-) Päärynän ja suklaan maut sopivat kyllä loistavasti yhteen, kokeilkaa vaikka!
Päärynä-suklaamuffinit (14-16 kpl)
100 g margariinia
3½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1¾ tl leivinjauhetta
100 g tummaa suklaata
1 tölkki (410 g) säilykepäärynöitä
¾ dl säilykepäärynöiden lientä
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
Sulata margariini ja jätä jäähtymään. Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään. Rouhi suklaa. Leikkaa päärynät pieniksi kuutioiksi ja ota purkista talteen ¾ dl niiden lientä.
Vatkaa kananmunat ja sokerit kulhossa kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi vaahdon joukkoon noin puolet jauhoista ja kaada kulhoon myös osa sulatetusta rasvasta ja päärynäliemestä. Kääntele lusikalla varovasti sekaisin, älä vatkaa. Lisää samaan tapaan loput jauhot, rasva ja päärynämehu ja sekoita lopuksi joukkoon suklaarouhe ja päärynäkuutiot.
Täytä muffinssipellin koloset paperisilla vuoilla ja lusikoi taikina vuokiin. Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia ja anna jäähtyä kunnolla ennen herkuttelua. Parhaimmillaan nämä muffarit ovat todennäköisesti leipomista seuraavana päivänä, kun ovat ehtineet kunnolla makustua - jos niitä nyt sattuu vielä silloin olemaan jäljellä...
Kommentit