Arvatkaapa, kenestä tuli viime viikolla lettupannun onnellinen omistaja. Jippii!!! Melkoisen pitkään olikin jo moinen kapistus roikkunut hankintalistalla, mutta jostakin syystä en vain ikinä saanut aikaiseksi käydä pannuostoksilla. Nyt sattui sopiva vehje tulemaan kuin tilauksesta vastaan tavaratalon tarjouskorissa, niin pitihän se tietysti napata sieltä kainaloon ja kurvata kassalle. :D
Päätin koeajaa uuden pannun raejuusto-porkkanaohukaisilla, joiden reseptin löysin Pippurimyllyn Sannalta. Sanna puolestaan oli ottanut ohjeen talteen Arleenalta, joten kiitos vain kummallekin kivasta lettuideasta!
Raejuusto-porkkanaohukaiset
1 muna
2 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
valkopippuria
1-2 porkkanaa
1 prk (200 g) raejuustoa
Sekoita kananmuna ja puolet maidosta. Lisää jauhot ja loppu maito vähitellen ja vatkaa, kunnes taikina on tasaista. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon raastetut porkkanat ja raejuusto. Paista ohukaispannulla miedolla lämmöllä ja tarjoa salaatin kanssa. Puolukkahilloa olen tottunut popsimaan pinaattilettujen kera, mutta se tuntui sopivan kivasti myös näiden ohukaisten kaveriksi.
Jouduin muuten paistovaiheessa lisäämään taikinaan vielä rutkasti jauhoja tuon ohjeessa mainitun kahden desin lisäksi: käytin taikinaan kaksi porkkanaa ja niistäpä taisikin tulla aika paljon nestettä... Vaan kokeilemallahan nuo oikeat suhteet kokkailussa aina selviävät. : )
Kommentit