Joulu tulla jollottaa, enää muutama päivä odottelua jäljellä! Meidän perheelle on tällä kertaa tiedossa pikkuisen erilainen aattoilta, olemme nimittäin nyt ulkomailla kaamosta karussa (ja samalla vähän sukuloimassakin). Täällä aurinko paistaa, palmut huojuvat ja lämpötila huitelee enimmäkseen 20 asteen paremmalla puolella, joten eipä taida olla valkeaa joulua luvassa tänä vuonna... ; D Reseptirintamalla on matkan takia luultavasti melko hiljaista tulevina viikkoina, mutta joskus tammikuun lopulla laittelen blogiin taas uusia herkkuohjeita ja mahdollisesti myös reissukuvia. : ) Tammikuuta odotellessa kuitenkin hieman väliaikaviihdykettä ARVONNAN muodossa!

Arvontaan pääsee mukaan jättämällä jonkinmoisen kommentin tähän postaukseen 31.1.2012 mennessä, sana on vapaa. Osallistumisaikaa on tällä kertaa harvinaisen reilusti, täytyy nääs ehtiä reissun jälkeen vielä hankkimaan palkinto, joka sitten aikanaan lähtee onnettaren suosikille. Paketin sisältö on toistaiseksi itsellenikin arvoitus, mutta jotakin leivontaan liittyvää voittajalle on joka tapauksessa luvassa, sen verran voin jo paljastaa. : ) Muistathan kommentoinnin yhteydessä ilmoittaa sähköpostiosoitteesi (näkyy ainoastaan minulle) ja/tai mahdollisen oman blogisi osoitteen, jotta sitten arvonnan päätyttyä tavoitan voittajan helposti.

Tässä samalla haluan lämpimästi kiittää kaikkia teitä, jotka olette piipahdelleet blogissa ja kerryttäneet kävijälaskurin lukemaa; ensi vuonna menee varmaan jo 250 000 vierailijan raja rikki, huikeaa! Canelian keittiössä oli myös mukana, kun Cision Finland marraskuussa listasi Suomen suosituimpia leivontablogeja. Kuudes sija tuli, kerrassaan uskomatonta! En kyllä tajua, millä ilveellä olen päätynyt samaan joukkoon Kinuskikissan, Ewelynin ja Mansikkamäen Eben kaltaisten taitureiden kanssa - ilmeisesti ihmeiden aika ei sittenkään ole ohi. :-o Cisionin sivuilla ovat nähtävissä kaikki muutkin TOP 10 -listalle päässeet, käykäähän kurkkaamassa! Eikä siinä vielä kaikki (tv-shopin väkeä lainatakseni): viikonloppuna huomasin ilokseni, että Canelian keittiössä on myös Viini-lehden suosittelemien blogien joukossa. Täytyypä tämän huomionosoituksen kunniaksi kokeilla joskus jotakin jälkkäri- tai leivonnaisreseptiä, johon käytetään viiniä. : D

Tuoksuvaista, maistuvaista ja tunnelmallista joulunaikaa kaikille, oikein mukavaa loppuvuotta ja huisisti onnea arvontaan! Palaan asiaan uusien reseptien kera taas tammikuussa, jahka pääsen takaisin omaan keittiöön. Tai sanotaanko, että viimeistään tammikuussa - saattaahan tuota jauhopeukaloa ruveta täällä etelän auringon allakin syyhyttämään. : )

Terveisin palmujen katveesta,

Canelia