Kesää on vielä mukavasti jäljellä, mutta näin elokuun alettua on arki monella jo lähestymässä kovaa vauhtia. On siis aika kaivaa taas puurokattilat esille, jos ne ovatkin loman aikana päässeet jäämään hieman vähemmälle käytölle... Tämä Arja Savelan punaherukoilla ja banaanilla tuunattu ruispuuro kuulosti minusta ideana oikein hyvältä, mutta koemaistelun jälkeen täytyi todeta, että kyllä se ihan perinteinen ruispuuro voisilmällä on sittenkin parempaa. Vaan tulipahan kokeiltua tällaistakin versiota. : ) Ohjeen punaviinimarjat voi halutessaan korvata muilla marjoilla, vaikkapa puolukoilla tai mustaherukoilla.

Punaherukka-banaaniruispuuro (6-8 annosta)

1 l vettä
3-4 dl punaherukoita
½-1 dl fariinisokeria
4 dl ruishiutaleita
1-2 banaania
(½ tl suolaa)

Mittaa kattilaan vesi, punaherukat ja sokeri. Anna kiehahtaa ja lisää sitten ruishiutaleet ja survottu banaani. Keitä viisi minuuttia välillä sekoitellen. Mausta puuro halutessasi ripauksella suolaa ja hauduta vielä hetki kannen alla miedolla lämmöllä. Tarjoa kuumana tai kylmänä maidon kanssa.