Eilen tein ensimmäistä kertaa ikinä suolaista pannukakkua. Pannari osoittautui salaatin kera ihan mukavaksi iltapupellettavaksi, joten täytyy joskus myöhemmin kokeilla erilaisia variaatioita tästä: jauhelihan lisäksi varmaan erilaiset vihannekset sopisivat hyvin pannaritaikinan jatkeeksi. Alla oleva resepti löytyi Pirkalta.

Taikina:

3 munaa
5 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
1 pkt (500 g) porkkanasosetta

Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään ja jätä seos turpoamaan 15-20 minuutiksi.

Jauhelihaseos:

400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tl meiramia

Paista jauheliha. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja anna sen pehmetä. Mausta seos suolalla, pippurilla ja meiramilla.

Levitä jauhelihaseos tasaisesti leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja kaada taikina päälle. Paista noin 25 minuuttia 225-asteisen uunin keskitasolla. Tarjoa pannarin kanssa puolukkahilloa ja salaattia.

Kaikista nappaamistani ruokakuvista tuntui tulevan jotenkin kummallisia. Valaistuksessa olisi jälleen kerran ollut toivomisen varaa ja vissiin myös kuvaajan taidoissa... Osasyyllinen taisi olla myös muuan hellyydenkipeä linssilude, joka piehtaroi koko ajan kuvauspaikalla häiritsemässä: